tiistai 7. helmikuuta 2023

Apua yleiseen vaivaan

Vaivaisenluu on todella monella yleinen vaiva ja syynsä siihen on jalkineilla. Kukapa nainen ei olisi jossakin elämänsä vaiheessa keikkunut korkeiden korkojen varassa. Jos niitä on käyttänyt paljon, voi olla, että se myöhemmin näkyy ja pahimmoisillaan tuntuu. Kaikille siitä ei tule kivuliasta ja useimmiten sitä ei edes tarvitse leikata.

Mutta mitä sitten, jos se vaivaa enemmän? Onko silloin edessä vaivaisenluuleikkaus? Tämän voi tutkituttaa lääkärillä, mutta mielestäni parhaimpia ovatkin juuri siihen tarkoitetut klinikat, jotka osaavat huomattavasti paremmin kertoa, mikä sinulla oikeasti on tilanne. Onko tilanne jo sellainen, että on mentävä leikkauspöydälle vai onko apua jostakin tuista?

Seikkailin hetken tuolla Perthesin sivulla ja minusta heidän kauppansa näytti todella mielenkiintoiselta. Oli erilaisia tukia niskaan, polviin ja selkään, joten tuli mieleen, että kuinka moni muu mieluummin kärsii vaivojensa kanssa kuin hakee niihin lievitystä? Nostin heti käden ylös! Olen juuri sellainen, että kärvistelen kauan, ennen kuin haen apua. Entä sinä, tunnustatko?



maanantai 5. joulukuuta 2022

Muistiklinikka on muistamattoman paras ystävä

Luin artikkelin muistista ja varsinkin siitä, että muisti vähitellen katoaa ja jäin miettimän asiaa tarkemmin. Se ei varmasti ole mikään mukava tunne, kun hyvistä yrityksistä huolimatta muisti pätkii ja asioita unohtelee toinen toisensa jälkeen.

Jatkoin tutkimusta ja huomasin, että apua on myös saatavilla ja sitä tarjotaan myös muistamattoman läheisille. Sehän on myönnettävä, että se on myös läheisille tiukka paikka.

Siksi muistiklinikka on paikka, josta voi hakea apua sekä että eli sieltä saa myös tukea lähiomainen sekä selitystä sille, miksi asiat eivät enää suju kuin aikaisemmin. Minusta tämä on yksi parhaimmista klinikoista Suomessa.



perjantai 25. marraskuuta 2022

Pyöreät kiuaskivet kuumottavat

Olen jo pitkään ostellut kaikkea mahdollista netistä, koska se on minusta hauskaa, mutta myös helpompaa. Ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään vaan voi rauhassa vertailla eri ostopaikkojen hintoja sekä miettiä juuri niin kauan kuin on tarpeen. Viimeisin ostokseni on pyöreät kiuaskivet. Olen lapsuudesta asti pitänyt saunomisesta ja olen kai jonkinlainen mainoksen uhri, koska ymmärsin, että pyöreät kivet pehmentävät löylyä. Pyöreät kivet laitetaan siis muiden kivien päälle ja ne ovat ylimmäinen kerros kiukaassa. Muutaman saunomiskerran jälkeen olen yhtä mieltä siitä, että väite pitää paikkansa. Olen nauttinut kuumottavasta, mutta eri tavalla ihanan lempeästä lämmöstä. En tiedä, kehtaanko edes sanoa, mutta suosittelen!


keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Onko varaosaliikkeen ynseälle palvelulle vaihtoehtoja?

Tämä oli varmasti teille muille jo ihan tuttu juttu, mutta minä kohtasin uuden asian. Siis minullahan ei ole kauan ollut autoa, ehkä senkin takia tämä on jäänyt vähän pimentoon. Eli myös autonosia saa tilattua netin kautta, helpostikin. Minä olen pitänyt niiden ostamista aina todella hankalana asiana. Se tunne, kun kävelet naisena varaosaliikkeeseen. Tiedättekö? Jokainen miespuolinen myyjä katselee ympärilleen, ja miettii, haluaako kukaan kollega tulla palvelemaan tätä henkilöä. Yleensä ei, ainakaan heti. Sitten henkilökunnan nuorin myy kalleimman mahdollisen asian joka tarpeeseen sopii, etkä osaa kyseenalaistaa kun et tiedä aiheesta mitään. Kotona odottaa saarna, että miten sinä nyt näin teit. Varaosat online pelasti minut tältä kohtalolta. Olipas helppoa, valitsin vain helpoista valikoista sopivat tuotteet ja sain eteeni vaihtoehdot. Pystyin rauhassa ajattelemaan mitä kannattaa tehdä, jos haluan aiempaa paremman ostokokemuksen. Klik, klik vain ja olin valmis. Paketti saapuu aikanaan, mutta sen saanee noutaa joku muu kuin minä. Ehkä se on korvausta menneistä aiheettomista saarnoista. Pitäähän sitä jotain sanktiota tulla.... Vain kohtuudella totta kai. Eihän tässä sentään tyranneja olla. Onko sinulla omia kokemuksia varaosien ostamisesta naisena?
Vanhoja autojen varaosia

lauantai 24. helmikuuta 2018

Mehustus ja linko sekä puristin

Moi kaikille pitkästä aikaa! Oli pakko tulla bloggaamaan kun olen nyt aivan hurahtanut mehustamiseen. Kävin Tara Langen mehustusluennolla ja innostuin niin kovin, että ostin heti mehupuristimen netistä. Netissä on on paljon keskustelua kumpi on parempi mehulinko, vai mehupuristin. Kumpi teidän mielestä on parempi?

Puristimella jää kai enemmän mäskiä kuin linko taas linkoaa mehun ulos muusta hedelmän tai kasviksen materiaalisti paremmin. Itse pidän mäskistä ja käytän sitä sitten vaikka kasvispihvien tai piirakoiden tekoon. Esimerkiksi lehtikaali on ihan todella hyvä mehustettava ja terveellinen. Myös porkkana ja punajuuri ovat hyviä. Ystävälleni tein fenkolimehua. Hän imettää ja fenkoli on todella hyvä imettävälle äidille ja auttaa maidontuotannossa.


Oletteko muuten ostaneet keittiötarvikkeita netistä? Tämä oli minulle ensimmäinen kerta kun ostin netistä keittiöjuttuja. Ihan samalla tavalla toimi systeemi kuin vaikka vaatteiden kanssa, joita olenkin tilannut enemmän.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Autoilua metsäteillä

Mikä on sinun paras autoilumuistosi?
Minulla se on ehdottomasti lapsuuden kesäiset päivät, jolloin istuimme isän ajaessa sisarusten kanssa auton takapenkillä ja kuuntelimme, miten pienet kivet alkoivat ropista soratiellä auton pohjaan, kun käännyttiin mummolaan menevälle tielle.
Mummolamme on tällä hetkellä tyhjillään ja käytämme sitä kesämökkinä. Tämän vuoden iso projekti on remontoida mummola siten, että siellä voisi käydä useammin myös talvisin. Aiomme asentaa taloon ilmalämpöpumpun ja uusia eristeet.
Maalla käyminen on mielestäni niin mukavaa, että päätin saman tien hankkia autoon lisävalot. Niiden ansioista myös pimeämmillä metsäteillä ajaminen on aina yhtä turvallista ja tasaista. Näissä olosuhteissahan katuvalot puuttuvat yleensä täysin ja tiellä pysyminen on tärkeää, koska soratien reuna viettää siten, että se pakenee helposti alta, jos ajaa liian sivuun.
Lähdemme jo ensi viikonloppuna katsastamaan tilannetta, jotta uudistustyöt saadaan käyntiin heti kevään alkaessa. Tästä tulee varmasti mahtava projekti. Ja mikä parasta, auto on jo valmiina, kun netistä voi kaiken tilata niin helposti ja näppärästi!


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Itsen hemmotteluviikot

Mikä voisikaan olla ihanampaa, kun ulkona vihmoo loska ja lumi ja tien pinta kiiltää jäisenä, kuin viettää ihania hetkiä sisällä lämpimässä ja hemmotella itseä oikein kunnolla. Itsen hemmotteluun ja ihon sekä vartalon hoitamiseen on hyviä syitä jokaisena vuodenaikana. Talvella iho tarvitsee hoitoa kylmyyden aiheuttaman kuivuuden takia. On myös tärkeää, että huolehdit koko vartalosta, vaikka juuri nyt ei tarvitsekaan lähteä bikineissä rannalle...

Talvi-ihosta kannattaa pitää huolta seuraavalla tavalla:

Hoida ihoa aina hyvin. Muista kauneusrutiinit joka päivä. Ota käyttöön puhdistusmaito ja kasvovesi, jotka puhdistavat kasvot ja poistavat meikin. Levitä iholle myös hoitovoide aamuin illoin.

Vartaloa kannattaa hoitaa voiteen lisäksi kuorinnalla 1-2 kertaa viikossa. Vartalokuorinta on rakeiltaan karkeampaa kuin kasvoille tarkoitettu kuorinta. Kuorinnan tarkoitus on poistaa kuolleet ihosolut ja silottaa ihoa. Tuloksena on ihanan pehmeä iho.

Mistä sitten hankkisit kauneudenhoitotuotteet? Jos haluat korkeaa laatua, mutta et millään haluaisi maksaa itseäsi kipeäksi, suunnista osoitteeseen nordicfeel.fi

Tästä on tullut kauneudenhoidon ykkösosoitteeni. Mikä parasta, voit tilata sieltä samalla tuotteet myös miehille:)